Talvikaan ei yllätä erikoiskuljetuksen ammattilaisia
Julkaistu:
Silvastilla talveen varaudutaan aina tarkkaan ja ajoissa. Erikoiskuljetusala on suhteellisen syklinen, sillä työt painottuvat sulan kelin ajalle. Lumien valkaisemia teitä ei kuitenkaan sovi...
Silvasti kuljettaa Vestaksen uusinta tuulivoimateknologiaa Suomeen
Julkaistu:
Silvasti on saanut merkittävän tilauksen pitkäaikaiselta asiakkaaltaan Vestakselta. Silvasti laivaa uusinta teknologiaa edustavan V150-tuulivoimalan komponentteja Tanskan Esbjergistä Suomen...
Erikoiskuljettaja Hans Jørgen Henriksen: Työ vaatii skarppiutta ja tilannetajua tien päällä
Julkaistu:
Hans Jørgen Henriksen on nähnyt työssään paljon. Hän on Kuljetusliike Ville Silvastin kokenein kuljettaja Tanskassa. Henriksen on toiminut kuljettajana vuodesta 1984 ja Silvastin ostamalla...
Jukka Silvastille liikenneneuvoksen arvonimi: ”Periaatteeni on ollut, että asiakkaalle sanotaan aina kyllä”
Julkaistu:
Kuljetusliike Ville Silvastin juuret ulottuvat 1970-luvun alkuun, jolloin Villen isä Jukka Silvasti perusti erikoiskuljetuksiin keskittyneen yrityksen. Toukokuussa 2019 Suomen tasavallan presidentti...
Reittisuunnittelussa ratkotaan ongelmat etukäteen
Julkaistu:
Suuret erikoiskuljetukset suunnitellaan alusta loppuun saakka ennen kuin yksikään kuljetusajoneuvo lähtee liikkeelle. Suunnittelun alkuvaiheessa erikoiskuljetukselle laaditaan tarkka...
Uusien kuljettajien perehdytyksessä tärkeimpänä teemana oli turvallisuus
Julkaistu:
Silvasti rekrytoi toukokuun alussa 20 uutta kuljettajaa hoitamaan tuulivoimakomponenttien erikoiskuljetuksia Ruotsissa ja Norjassa sijaitseville työmaille. Työura Silvastilla alkoi kahden päivän...
Ei aina vain kaikkein suurinta ja raskainta
Julkaistu:
Silvasti tunnetaan erittäin suurten ja raskaiden kuljetusten osaajana. Varsin iso osa yhtiön kuljetuksista on kuitenkin erilaisia pienempiä erikoiskuljetuksia. Silvastin liikenteenhoitaja Vesa...
Erikoiskuljetusten suunnittelussa mennään detaljitasolle – iso kuva syntyy saumattomista työvaiheista
Julkaistu:
Erikoiskuljetusten suunnittelu on kuin suuren palapelin kokoamista. Jokaisella palalla on tärkeä paikkansa kokonaisuudessa. Suunnitteluvaiheessa konsultoidaan asiakkaan tuotekehitystä, tehdään...
Silvasti rekrytoi 19 uutta kuljettajaa Norjan ja Ruotsin tuulivoimatyömaille
Julkaistu:
Silvasti on rekrytoinut 19 uutta kuljettajaa hoitamaan tuulivoimakomponenttien erikoiskuljetuksia Ruotsissa ja Norjassa sijaitseville työmaille. Uusien työntekijöiden valinnassa korostuivat...
Uutta kalustoa tuulivoimaprojekteihin
Julkaistu:
Ilman sopivaa ajokalustoa ei yksikään kappale liiku paikasta toiseen. Laadukas kalusto on avainasemassa ja siksi se halutaan pitää priimakunnossa. Silvastin toimintatapaan on aina kuulunut oma ja...
Uudet tilat ovat panostus henkilöstön ja kaluston hyväksi
Julkaistu:
Silvasti Groupin uusi pääkonttori huoltorakennuksineen alkaa nousta Jyväskylään Seppälänkankaan alueelle kevään aikana. Maanrakennustyöt tontilla ovat jo alkaneet ja uusiin tiloihin...