Pyydä tarjous

Jukka Silvastille liikenneneuvoksen arvonimi: ”Periaatteeni on ollut, että asiakkaalle sanotaan aina kyllä”

Kuljetusliike Ville Silvastin juuret ulottuvat 1970-luvun alkuun, jolloin Villen isä Jukka Silvasti perusti erikoiskuljetuksiin keskittyneen yrityksen. Toukokuussa 2019 Suomen tasavallan presidentti myönsi Jukka Silvastille arvostetun ja harvinaisen liikenneneuvoksen arvonimen. Tunnustuksen myöntämisperusteena oli pitkä, menestyksekäs ja uraauurtava työ erikoiskuljetusten parissa.

Jukka Silvasti syntyi vuonna 1946 Keski-Suomen Uuraisilla maalaistalon perheen kolmesta pojasta nuorimmaksi. Vanhemmat toivoivat hänen jatkavan viljelyä kotitilalla ja hänelle alettiinkin rakentaa omaa taloa tulevaisuutta silmällä pitäen. Isän tapaturmainen menehtyminen Jukan ollessa 14-vuotias muutti perheen elämää ja tulevaisuudensuunnitelmatkin vaihtuivat ajan myötä. Oma ura löytyi liikenteen parista; ensin autokoulunopettajana, sittemmin raskaan liikenteen kuninkuuslajin, erikoiskuljetusten uranuurtajana Suomessa.

– Opiskelin nuorena ensin maanviljelysteknikoksi, mutta se työ ei oikein vetänyt puoleensa. Kerran pajalla puuhastellessani kuulin radiosta Ensio Itkosen ohjelmaa ja sain idean autokoulunopettajan työstä. Lähdinkin ensin sille uralle.

Autokoulunopettajan työ vei Jukan Helsinkiin samaisen Ensio Itkosen palkkalistoille. Rauhallisen maalaispojan opetustapaa kiitettiin ja oppilaiksi ohjattiin Jukan mukaan erityisesti varttuneempia rouvia. Kasvunhaluiselle Jukalle liikenneopettajan työ ei tarjonnut kuitenkaan riittävästi tulevaisuudennäkymiä. Jotain muuta oli keksittävä.

Kiivas kuljettamisen aikakausi

– 1970-luvulla Uuraisille perustettiin betonielementtitehdas, jossa valmistettiin pitkiä palkkeja. Sain idean, että niiden kuljetuksiin tarvitaan tekijää. Ostin velaksi auton ja palkkasin kuljettajan, jonka kanssa sitten ajoimme palkkeja. Toiminta alkoi kasvaa puolivahingossa, kun ostin liikennöintilupia lähialueella toimintansa lopettaneilta kuljettajilta.

Matkan varrelle on osunut myös onnellisia yhteensattumia.  

– Sain ratakiskojen kuljetusprojektin Neuvostoliiton Kostamukseen. Se osoittautui yllättäen taloudellisesti erittäin kannattavaksi toiminnaksi, eikä kilpailuakaan ollut paljoa. Siitä sain pääomia, jolla pystyin laajentamaan toimintaa.

Yritys lähti kasvamaan omalla painollaan: oli kysyntää johon vastattiin.

– Periaatteeni on ollut vastata asiakkaalle aina kyllä. Joskus on ollut tämän takia tiukkojakin paikkoja, mutta onneksi verkostossa on ollut myös hyviä yhteistyökumppaneita, muun muassa Raition kuljetusliike Nastolassa ja Kuljetusneliö Tampereella. Kaveria jelpattiin puolin ja toisin, saatiin kaikille töitä ja hommat hoidettua.

Yrityskaupat käännekohtina

Merkittävä käännekohta uralla tuli eteen 1980-luvun lopulla, jolloin Jukka vastasi myöntävästi John Nurminen Oy:n ostotarjoukseen.  Silvastin kuljetusliike siirtyi Nurmiselle, mutta erikoista oli, että toimintaa jatkettiin silti Jukka Silvastin nimellä.

– Maineemme alalla oli hyvä ja tunnettu. Sain kyllä perustella pitkään Nurmisella, miksi näin kannattaa toimia, mutta lopulta minua uskottiin. Työskentelin Nurmisella 10 vuotta erikoiskuljetuspuolen toimitusjohtajana, kunnes luovuin tehtävästä terveyssyistä, reuman pahentuessa.

Seuraava merkittävä käänne tapahtui 2000-luvun alussa, kun poika Ville oli saanut opintonsa päätökseen ja työskenteli Metson logistiikkapuolella.

– Eräänä päivänä Ville tuli luokseni ja sanoi, että nyt aletaan kuljetushommiin. Hän oli huomannut Alavudella myynnissä olleen kuljetusliikkeen, jota lähdimme sitten yhdessä ostamaan. Ville sai yritystoiminnan käyntiin ja minäkin pääsin taas toimintaan mukaan. Jännä juttu on,  että kun yritystoiminta aloitettiin, reumaoireet jäivät, eikä lääkkeitä ole sen koommin tarvittu!

Ympyrä sulkeutui Jukan osalta lopullisesti vuonna 2015, kun Kuljetusliike Ville Silvasti osti Nurminen Logistics Oyj:ltä erikoiskuljetusliiketoiminnan. Näin yritys palasi tavallaan kotiin ja takaisin perhepiiriin.

Avoimilla korteilla toimialan kehittäjänä

Jukka on toiminut aktiivisesti kuljetusalan kehittäjänä muun muassa toimimalla vuosien ajan kouluttajana Kuorma-autoliitossa. Hän on seurannut erikoiskuljetusalan kansainvälistä kehitystä ja tuonut tietoa esimerkiksi uusimmista kalustovaihtoehdoista suomalaisille toimijoille.

– Olen aina halunnut pelata avoimilla korteilla ja jakaa tietoa myös muille. Minä ja turkulainen Kalervo Nieminen olimme erikoiskuljetusalalla tienraivaajia ja koen, että osaamisen jakaminen on koko toimialan ja maan etu.

Kun pohditaan kuljetusalan muutoksia viime vuosikymmenten aikana, nousee yksi asia esiin heti. Ilman erikoisosaamista ei alalla enää pärjää.

– Olipa kyse maidon ajamisesta tai mistä vaan, toiminnassa pitää olla selkeä johtoajatus. Tarvitaan erikoiskalusto ja kaluston vaatima taito. Muuten ei ole tulevaisuutta.

Jukka on halunnut olla mukana rakentamassa yhteiskuntaa myös kunnallispolitiikassa. Hän toimi 8 vuoden ajan kunnanvaltuuston puheenjohtajana Uuraisilla.

– Olen tyytyväinen, että puheenjohtaja-aikanani Uuraisten kuntaan saatiin rantayleiskaava ja keskustassa sijaitsevan järven ympärille tehtiin valaistu latu ja lenkkipolku. Ne lisäävät kuntalaisten hyvinvointia pitkään.

Työ ja terveelliset elämäntavat elämän ankkureina

Liikenneneuvoksen arvonimi myönnettiin Jukka Silvastille ansiokkaasta toiminnasta suomalaisen yhteiskunnan ja kuljetusalan hyväksi. Arvonimeä esittänyt ryhmä on laaja, mukana ovat muun muassa Kuorma-autoliitto, Keskuskauppakamari ja Uuraisten kunta.

– Olen todella otettu, että tällaisen tunnustuksen voi saada kovalla työnteolla, ilman kummoista koulutuspohjaa. Pitkän linjan työtä arvostetaan ja se lämmittää kovasti.

Kodin perintönä Jukka sai periaatteita, jotka ovat kulkeneet mukana ja kantaneet tähän päivään asti.

– Taloudellinen ajattelu on jäänyt kotoa mieleen. Aina puhuttiin, että pitää elää nuukasti ja suu säkkiä myöten. Sitä olen noudattanut, mutta on pakko myöntää, että joskus nuukuus on mennyt vähän ylikin. Toinen malli, jonka kotoa sain on raittius. Isäni oli absolutisti, enkä minäkään ole alkoholia käyttänyt.

Omasta terveydestä huolehtiminen ja kuntourheilu on muutenkin lähellä Jukan sydäntä. Sen merkitys on vain kasvanut iän myötä.

– Olen sitä mieltä, että jos aikoo yrittäjänä toimia, on liikuttava ja huolehdittava jaksamisesta. Minulle juokseminen on ollut rakas harrastus, takana on 50 maratonia. Tänä päivänä uiminen ja sauvakävelylenkit ovat korvanneet juoksemisen, mutta päivittäiset liikuntarutiinit ovat edelleen tärkeä osa arkea.

Iloa tuovat myös muut harrastukset, kuten Villen autourheilussa mukana eläminen. Lisäksi Jukka on mukana Silvastin perheyhtiön hallituksessa ja sitä kautta tuntuma myös erikoiskuljetusten maailmaan säilyy.

Kun kysytään, millaisen otsikon Jukka haluaisi 10 vuoden päästä lukea Silvastin kuljetusliikkeestä, hän pohtii hetken ja vastaa.

– Jotain sellaista se varmasti olisi, että Silvasti on erikoiskuljetusten numero 1 Pohjois-Euroopassa.

Tämän toteutuminen on helppo uskoa, onhan tavoite jo lähes saavutettu.