Pyydä tarjous

Vuosi 2020 ei Silvastin päätä kylmännyt

Silvastin menoa ei poikkeuksellinen vuosi 2020 hidastanut, vaikka se tullaan muistamaan yhteiskuntaa ja markkinoita vavisuttaneesta pandemiasta. Poikkeustilaan varautuminen vaati omat resurssinsa myös Silvastilta, kun maat sulkivat rajojaan ja koko maailma tuntui pysähtyneen. Säästyimme kuitenkin henkilöstön lomautuksilta ja kesän kiireiden tullen palkkasimme jopa lisää väkeä!

Vuonna 2020 teimme yli 2600 tuulivoimakuljetusta yhteensä 11 projektiin Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa. Tässä muutama kohokohta:

Ruotsin Hästkulleniin nousevat 73 uutta turbiinia ovat kokonaiskuljetusmäärältään historiamme suurin hanke. Hankkeeseen tehdään yhteensä 824 kuljetusta, joista viime vuoden puolella tehdyt 570 vastasivat lähes neljännestä koko vuoden kuljetuksista. Projekti jatkuu suunnitellusti vielä tämän kevään.

Siinä, missä Hästkullen oli erityinen kuljetusmääränsä vuoksi, oli Norjan Guleslettene poikkeuksellinen tiukan aikataulun ja haastavan reitin puolesta. Kuljetimme 47 turbiinia – yhteensä 470 kuljetusta – vuoristoiseen tuulivoimapuistoon aikataulun mukaisesti.

Norjan Kjölberget puolestaan osoitti, miten sujuva yhteistyö pohjoismaisten viranomaisten kanssa mahdollisti kuljetukset kahden maan ja EU:n ulkorajan yli. Kjölbergetiin vietiin 13 turbiinia eli 156 kuljetusta, jotka kulkivat 500 kilometrin matkan satamasta Ruotsista työmaalle Norjaan. Pitkän reitin varrelle mahtui paljon tiemuutoksia, joista selvisimme joustavuutemme ja nopean reagointikykymme ansiosta.

Muiden erikoiskuljetusten osalta Silvastin kuljetukset suuntasivat myös Pohjoismaiden ulkopuolelle. Erityisesti Venäjälle ja Itä-Eurooppaan tehtyjen kuljetusten liikevaihto kasvoi huomattavasti, ja toivomme tämän hyvin alkaneen kehityksen jatkuvan myös pitkälle tulevaisuuteen!

Voimme ylpeinä sanoa selviytyneemme historiallisesta vuodesta kunnialla ja olemmekin startanneet 50-vuotisjuhlavuotemme täydessä vauhdissa. Vuosi 2021 merkitsee meille Silvastilla myös paluuta

juurillemme: suuntaamme jälleen kotimarkkinoillemme myös tuulivoimakuljetusten pariin. Tuulivoiman rakentaminen on Suomessa kasvussa, ja pian Silvastin keltaisia rekkoja nähdään enemmän myös yhtiön kotimaan valtateillä.