Pyydä tarjous

Perheyritys 2.0

Nykypäivän Silvastia katsoessa on vaikeaa hahmottaa, että viisikymmentä vuotta sitten toiminta alkoi yhden auton ja vuokraperävaunun voimin. Vielä kymmenen vuotta sittenkin kalusto koostui vain neljästä autosta ja kymmenestä perävaunusta. Kasvu on ollut hurjaa, mutta suureksi ja kansainväliseksi kasvaneen Silvastin sisällä sykkii yhä sisukas perheyrittäjän sydän. 

Perheyrittäjyys on arvo, joka kuuluu ja näkyy sekä puheissa että teoissa ja vaikuttaa positiivisesti henkilökunnan työmotivaatioon ja viihtyvyyteen. Henkilökunta kuvaakin, että Silvasti on suuri, mutta ketterä laiva, joka voi muuttaa suuntaansa nopeasti ja tehokkaasti. Kun aikaa ei tarvitse tuhlata turhaan yrityksen sisäiseen byrokratiaan ja kun johdolla on kyky tehdä nopeita hyviä päätöksiä, ei mikään ole mahdotonta. Mutkattomuus, joustavuus ja luottamus henkilökunnan taitoihin antavat jokaiselle työntekijälle mahdollisuuden haastaa itseään ja onnistua.

Erityisen merkittävässä roolissa ovat luonnollisestikin Jukka ja Ville, entinen ja nykyinen toimitusjohtaja. Silvastilla johto ei ole norsunluutornissaan piilossa, vaan toimii työyhteisön keskellä niin paljon kuin kiireet antavat myöten. Ville on aina tavoitettavissa ja tukea on tarjolla. Molemmat Silvastit itsekin kuljetuksia ajaneina tietävät, miten kovaa työ tien päällä on. Tämä on merkityksellistä myös Villelle, sillä hän tietää, että henkilökunta tietää ja luottaa siihen, että hän todella tietää, mitä työ Silvastilla on.

Silvastilla jokaisesta huolehditaan kuin omasta. Henkilökuntaan panostetaan, mikä näkyy käytännössä esimerkiksi viimeisen päälle uutena kalustona, uudenkarheina toimitiloina sekä kannustavana palkkausjärjestelmänä. Johto kuuntelee henkilökunnan toiveita jopa niin, että esimerkiksi kuskit pääsevät osallistumaan kaluston suunnitteluun. Hiljainen tietotaito siirtyy näin käytäntöön helpottamaan kaikkien työskentelyä. Yhteispelillä kehitytään ja uudistutaan koko ajan.

Perheyrityksen arvot ovat Silvastin ydin ja niitä halutaan vaalia. Kasvu on kuitenkin tuonut mukanaan haasteita, jotka eivät ratkea perhepiirissä. Siirryttäessä isomman yrityksen toimintakulttuurin suuntaan täytyy luoda uusia toimintamalleja ja tapoja. Perheyrittäjyyden ydin pysyy samana, mutta toimintatavat uudistuvat. Silvasti, perheyhtiö 2.0 korostaa entisestään perheyrittäjyyden roolia kilpailutekijänä. 

Silvastin perhe suuntaa kohti uutta vuotta ja uusia haasteita!

Rauhallista joulua ja onnekasta uutta vuotta 2021 – Silvasti