Pyydä tarjous

Vuoden mahtavin maantiekuljetus: esteet eivät hidastaneet jättimäisen lajittelukuljettimen matkaa

Silvasti kuljetti 90-metrisen lajittelukuljettimen Alajärveltä Parkanoon keväällä 2020. Kuljetus tapahtui kolmessa osassa, johtuen purku- ja kasaustyön vaativuudesta.

Kaksi pienempää osaa kulkeutui rutiinilla noin 200 kilometrin pituisen reitin päästä päähän. Osista suurin, 36 metriä pitkä, 8,9 metriä leveä ja 6 metriä korkea satatonninen järkäle vaati kuitenkin pitkäjänteistä valmistelutyötä. Kuljetus siltoja pitkin ei ollut mahdollista, mikä sulki useamman reittivaihtoehdon pois. Silvastin ammattitaitoiset liikenteenohjaajat mittasivat hyvissä ajoin reitin varrelle osuvat esteet, jotka tuli raivata pois kuljetuksen tieltä. Valtavan kuljetuksen kanssa jokainen käännöskohta on haastava, vaikka alla on paras mahdollinen kalusto.

Hyvällä suunnittelutyöllä ja yhteispelillä kaikki esteet ovat kuitenkin selätettävissä. Keli oli kuljetuksen kannalta suotuisa, sillä yöaikaan tapahtuvaa operaatiota eivät haitanneet tien liukkaus eikä lumentulo. Eivätpä nekään olisi haitanneet, sillä hiekotus- ja suolauskalusto olivat valmiudessa kelimuutosten varalta.

Valtava kuljetin saatiin perille odotettua joutuisammin, kun suunnittelu oli huolella tehty ja kaikki puhalsivat yhteen hiileen.

Silvasti